perjantai 24. elokuuta 2012

Amour Plantarum





Ihana tapetti löytyi Boråsin tapettivalikoimista. Tosin tuo on vuoden 2010 mallistosta Linne. Täytyy selvittää vieläkö sitä saa jostain tilattua. Ihana tapetti sekä mustalla että valkoisella pohjalla. Tapetin nimi on Amour Plantarum

maanantai 20. elokuuta 2012

Itsetehtyä syntymäpäivälahjaksi...







Pitkästä aikaa sain aikaiseksi tehdä itse jotain luovaa. 2-v kummipojalla oli syntypäivät ja lahjaksi lähti kisu. Piirsin kissan kaavat paperille omasta päästäni. Pehmokissa on tehty puuvillakankaasta ja kotoa löytyneestä puuvillavanusta.Toivottavsti kestää käytössä, vaikka koristeena varmasti säilyttää paremmin muotonsa.
Sain testata tähän myös Pentelin uusia kangasväriliituja. Ihan kivat: piirrä kuva, silitä ja valmista on!


Täytyy kuitenkin mainita, että mies pani vielä paremmaksi. Ompeli mulle itselleni syntymäpäivälahjaksi tuosta vaan verhoilunahasta komean nahkalaukun. Aivan mielettömän hyvä. Tykkään tosi paljon ja käsityön jälki saa näkyä, ihanaa!














lauantai 4. elokuuta 2012

kuvia sisältä

Ajattelin laittaa tänne kuvia jokaisesta alakerran huoneesta, paitsi vessasta :) Pian tulee vuosi täyteen muutosta. Sisäpinnoille ei olekaan tapahtunut suurempia muutoksia muuton jälkeen...paitsi tietysti siivousta, huonekalujen siirtelyä ja verhojen asettelua ikkunoihin. Kaikki aikanaan....kunpa vain jaksaisin itsekin uskoa siihen...mutta ehkä tässä vielä tämän vuoden puolella päästään sisäpintoihin käsiksi.
ETHÄN KOPIO VALUKUVIANI ILMAN LUPAANI!!!


                                                          Kuistilta sisällepäin,
                                                          ikkunanpokia vähän kunnostettu


Eteistä lähinnä vaan siivottu, ja se komeilee
alkuperäisessä asussaan :)


Eteisestä vanhan lasioven kautta olohuoneeseen


ovi auki huoneeseen... 


Olohuoneesta...


Olohuoneessa tasotetapetti saatu yhdelle seinälle
odottelemaan jatkoa..



Olohuoneesta ruokailuhuoneeseen,
huom. lattioissa alkuperäinen?
muovimatto ja seinissä 80-90luvun tapetit


Ruokailuhuoneesta pääsee meidän
makuuhuoneeseen sekä...



Keittiöön...


Keittiössä on elämää..


Ja keittiöstä pääsee takaisin eteiseen, josta pääsee myös
lastenhuoneeseen, wc:hen,yläkertaan, takaisin kuistille
ja ulos


Lastenhuoneesta on tapetoitu ja lattiaa
siellä sitten seuraavaks olis tarkoitus tehdä..