tiistai 26. maaliskuuta 2013

Glad påsk

Piti tosiaan maalata pääsiäiskuvia kortteja varten mutten ole  ehtinyt. Tämän sain aikaan kun lasten kanssa yhdessä maalailtiin akvarelleillä yksi kaunis päivä. Toivottavasti kukaan ei keksi kopioda tätä omiin tarkoituksiinsa täältä...aina vähän hirvittää laittaa mitään itsepiirrettyä nettiin ilman mitään suojaa.

 Olen innostunut enemmän uudelleen grafiikan työstämisestä. Taitaa olla yli 10 vuotta kun viimeks sitä tein. Tässä remontinmelskeessä olin yksi viikonloppu tekemässä grafiikkaa yhdellä kurssilla ihan vaan itseni vuoksi. Se oli toki pois remonttiajasta, mutta kyllä tämä äiti piristyi siellä niin paljon, että jopa suunnittelee kehittelevänsä siitä itselleen harrastuksen. Niin kivaa!!! Ja mikäs sen mukavampaa kun huomaa vielä osaavansa jotain. Piirtäminen on ollut aina hyvä taito, mutta se nyt vaan on jäänyt uinumaan  jonnekin lasten syntymien myötä, enkä ole osannut vuosikausiin vain piirtää huvikseni. Nyt yht´äkkiä olen huomannut saavani siitä itselleni jotain äärimmäisen paljon....olisko ihan vaan hyvää mieltä ja onnistumisen iloa :) Tuossa alla yksi koevedos viivasyövytetystä laatasta. Tuosta puuttuu kaikki viralliset grafiikaan merkinnät ja signeeraus, mutta so whatt... se on munaansa ihmettelevä kukko!!! Ha haa ha :)




Jo alkais riittää toi eteisremontti...





 Eteinen on edelleen valmistumassa, onhan se tässä ollutkin viimeisen kuukauden työn alla. Vaikka totuushan on että remontti on edennyt ihan muutamana iltana viikossa ja lauantaisin, eli ei pävissä niin monta...mutta kuukauden päivät on ainakin kaikki ollut enemmän tai vähemmän epäjärjestyksessä...alkaa vissii jo vähän uuvuttaa?!

Tapettitalon Lukko tapetti olis ollu ihan nappivalinta tohon eteiseen, mutten taas korkeista hinnoista johtuen raskinut sitä ostaa. Kymmenien tapettimallien jälkeen tuskastuin, kun enhän minä nyt sitten löytänyt mistään sitä vastaavanlaista tapettia huokeammalla.Niimpä minussa heräsi taas halvalla helpommin ihminen ja hain Hartmannilta vuosi sitten katsomaani laadukasta mustaa tapettia 5,- rullahintaan ja teimme siitä erittäin voimakkaan tehosteseinän eteiseen.  Tuossa kuvassa kuvio näyttää vielä liian isolta. Laitan sitten valmiin kuvan niin siitä hahmottaa paremmin.Muut seinät maalataan harmahtavalla maalarinvalkoisella.

Nyt täytyy vaan hommata vielä eteiskaappi ja panostaa vähän valoihin, sekä maalata nuo beigen kukertavat vanhat laakaväliovet valkoisella. Kuviin olen kokeillut miltä se ruutulattia keittiössä näyttäis eteisestä katsottuna. Tuota mustaa liitutauluseinää ei myöskään vielä ole, kun vähän arveluttaa vielä ettei vaan tule sitten liian pimeää eteistä kun ikkunoitahan tässä huoneessa ei ole, vaan valo tulee huoneiden oviaukoista ja lampuista. No mutta jokatapausessa remonttii valmistuu tai ei niin...pitäs päästä pian viettään pääsiäistä....täytynee ainakin suorittaa jonkinasteinen välisiivous.








sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Eteisen lattian purkamista ja paikkailua

Muovimatto lähti mäkeen nopeaa tahtia....tai oikeemmin pihamaalle ja jätesäkkeihin, missä ne ovat edelleen. Patterin termostaatin kohdalla lattiassa paljastui vanhoja vuotojälkiä tummana läikkänä puussa. Lattiaa siis avattiin ja tarkistettiin onko alla märkiä puruja. Onneksi ei ollut, mutta tummuneita olivat ja ajan saatossa itsekseen kuivuneet. Poistimme kuitenkin kaiken tummuneen materiaalin ja lisäsimme tilalle kuivaa ekovillaa paksun kerroksen ja uutta ponttilautaa päälle.

Pitkän suunnitteluvaiheen jälkeen päädymme kuitenkin vaan maalaamaan vanhan lautalattian Betoluxin maalilla. Ei tule siis lattialämmitystä eikä laattaa saati laminaattia tai muovimattoa. Hankintalistalla on kuitenkin suuri ja hyvin kenkien kosteutta imevä kuramatto ulko-oven eteen. Pieni patteri saa jatkossakin hoitaa kenkien ja hanskojen kuivatusta. Haave lämpimästä lattiasta eteisessä siirtyy kylmän kuistin puolelle.. Mikäli sen joskus tulevaisuudessa saamme remontoitua, on se paras paikka lattialämmitykselle. Se on myös sen verran tilava, että sinne saisi rakennettua myös paikan kuravaatteiden kuivattamiseen ja ulkovaatteiden säilyttämiseen. 

Lattian käsittely on jatkunut isoimpien rakojen paikkailulla ja naulankantojen kittailulla. Emme aio hioa lattiaa nauhahiomakoneella lainkaan, ainoastaan käsin vähän käymme lautaa läpi. Alkuperäinen lauta on (käsittelemätön) höylätty paksuhko ponttilauta.

Alla työvaihekuvia eteisen remontin alkamisesta kuluneella viikolla.