tiistai 26. maaliskuuta 2013

Glad påsk

Piti tosiaan maalata pääsiäiskuvia kortteja varten mutten ole  ehtinyt. Tämän sain aikaan kun lasten kanssa yhdessä maalailtiin akvarelleillä yksi kaunis päivä. Toivottavasti kukaan ei keksi kopioda tätä omiin tarkoituksiinsa täältä...aina vähän hirvittää laittaa mitään itsepiirrettyä nettiin ilman mitään suojaa.

 Olen innostunut enemmän uudelleen grafiikan työstämisestä. Taitaa olla yli 10 vuotta kun viimeks sitä tein. Tässä remontinmelskeessä olin yksi viikonloppu tekemässä grafiikkaa yhdellä kurssilla ihan vaan itseni vuoksi. Se oli toki pois remonttiajasta, mutta kyllä tämä äiti piristyi siellä niin paljon, että jopa suunnittelee kehittelevänsä siitä itselleen harrastuksen. Niin kivaa!!! Ja mikäs sen mukavampaa kun huomaa vielä osaavansa jotain. Piirtäminen on ollut aina hyvä taito, mutta se nyt vaan on jäänyt uinumaan  jonnekin lasten syntymien myötä, enkä ole osannut vuosikausiin vain piirtää huvikseni. Nyt yht´äkkiä olen huomannut saavani siitä itselleni jotain äärimmäisen paljon....olisko ihan vaan hyvää mieltä ja onnistumisen iloa :) Tuossa alla yksi koevedos viivasyövytetystä laatasta. Tuosta puuttuu kaikki viralliset grafiikaan merkinnät ja signeeraus, mutta so whatt... se on munaansa ihmettelevä kukko!!! Ha haa ha :)




Ei kommentteja: